Mytologia · 05
Noidat ja velhot
Noita hallitsi salaisen tiedon, rohtojen ja loitsujen voiman. Velho uppoutui muinaisiin teksteihin ja eksoottisiin aineisiin. Molemmat saattoivat parantaa tai tuhota — ero oli siinä, käyttivätkö he voimaansa kylään vai itseään vastaan.
MytologiaMitä vanhat tarinat kertovat
Nykyään noita mielletään usein pahaksi — noitavainojen ja satujen jäljiltä. Mutta ennen kuin kirkko nimesi heidät pahoiksi, noita oli kylän parantaja ja suojelija. Hän ja tietäjä olivat samaa puuta — molemmat tunsivat sanat, rohdot ja henkien kielen. Ero oli suunta: tietäjä käytti voimaansa kylän hyväksi, noita saattoi kääntää sen itsekkäästi tai kostonhimossa. Mutta kylässä, jossa ei ollut lääkäriä, noita oli se, joka paransi. Hän oli sekä pelottava että tarpeellinen.
Noita tiesi rohdot, joilla nostettiin kuume ja pysäytettiin veri. Hän osasi loitsut, joilla suojeltiin talo ja karja. Samalla kädellä hän saattoi kirota: panna kirous, joka seurasi sukupolvia, tai loitsia taudin vihollisen peltoon. Voima oli neutraali — käyttäjä antoi sille värin. Ennen noitavainoja noita oli arvostettu. Hän keräsi yrteitä, valmisti rohtoja ja auttoi synnytyksissä. Pahaksi hänet teki vasta se, joka hänet tuomitsi.
Louhi oli noitien arkkityyppi — Pohjolan emäntä, joka loitsi, varjeli ja taisteli. Hän synnytti sudet ja karhut suojelemaan Sampoaan, ja kun Kalevan pojat tulivat ryöstämään, hän käänsi voimansa vastaan. Hän ei ollut paha noita vaan äiti, joka puolusti lastaan — ja Sampo oli hänen lapsensa.
Velho oli oppimiehen taikuuden harjoittaja. Hän luki tähtiä, tunsi harvinaiset aineet ja etsi vanhoista kirjoista salaisuuksia, jotka tavallinen ihminen oli unohtanut. Velho ei rummuttanut transsissa — hän sekoitti, mittasi ja lukitsi. Hän oli noitaviisas, mutta kirjaviisas. Hänen laboratorionsa oli savupirtti, ja hänen kokeensa olivat rohtoja, joilla pelastettiin henkiä.
1600-luvun noitavainoissa monet — erityisesti naiset ja saamelaiset — syytettiin noituudesta ja teloitettiin. Samalla tuhottiin tietäjien rummut, kaadettiin seidat ja poltettiin sukupolvien tieto. Se, mitä menetettiin, ei palautunut: kokonaisia tapoja parantaa, neuvotella ja ymmärtää maailmaa hävitettiin sillä, mitä pelättiin.
Pelin maailmassaMiten tämä ilmenee Sammuneissa Revontulissa
Pelimailmassa noidan tonttu vartioi vanhan tietäjän pirtin perintöä: loitsuja ja rohtoja, joita ilman maailma olisi kylmempi paikka. Räppänä selittää: 'Noidan tonttu on vanhaa ja viisasta väkeä. Se piti huolta tietäjän pirtistä ja yrteistä kymmeniä vuosia.'
Vaski mainitsee palvelleensa 'sadan noidan' kotia kautta aikojen — keittänyt myrkkyjä, lemmenjuomia ja parannusliemiä. 'Soppa on sama, vain tarkoitus vaihtuu.'
Tekotaika etsii 'Viisasten kiveä' — alkemistinen noita ja velho, joka haluaa muuttaa pimeyden kirkkaaksi. Lopulta hän ymmärtää, että Vaskin tarinat ovat karttoja, ei satua.
Varpu, luonnon noita
Liittyvät artikkelit
Koe tämä pelissä —
Lataa Sammuneet Revontulet