Mytologia · 08
Tuonela
Tuonela on kuolleiden asuinpaikka, mustan joen takana — tuonpuoleinen, joka erotti elävät ja kuolleet. Sinne kulkevat kaikki, jotka eivät ole syntyneet uudelleen tai löytäneet valoa. Tuonen emäntä ja isäntä vartioivat portteja.
MytologiaMitä vanhat tarinat kertovat
Tuonela oli maan alla, mustan joen takana — tuonpuoleinen, joka erotti elävät ja kuolleet. Joki erotti maailmat, ja sen yli ei ollut siltaa — vain lautta, ja sitä souti Tuonen tytti. Joutsen ui joella hiljaa, ja portit olivat rautaa. Sinne pääsivät kaikki kuolleet, hyvät ja pahat, ja sinne ei tullut valoa.
Matka Tuonelaan alkoi heti kuoleman jälkeen. Vainaja tarvitsi saattajia, varusteita ja lahjoja matkalle. Hautaan laitettiin ruokaa, työkaluja ja koruja — ei ylellisyyttä, vaan tarpeita. Hautajaisten jälkeen poltettiin kuolleen vaatteet, pestiin kädet ja puhdistauduttiin. Kalmanväki tarttui helposti niihin, jotka eivät noudattaneet rituaalia.
Tuonen emäntä ja isäntä vartioivat portteja. Emäntä oli ankara mutta oikeudenmukainen, isäntä vakaa ja hiljainen. Tuonen tytti souti lauttaa ja kysyi jokaiselta: kuka olet, mistä tulet, mitä haluat? Vastaukset ratkaisivat, päästettiinkö läpi vai käännettiinkö takaisin.
Tietäjä saattoi matkustaa Tuonelaan eläessään hakemaan tietoa, mutta paluu oli vaarallista. Väinämöinen kävi siellä ja pakeni joutsenena, käärmeenä, verisenä — muodonmuuttajana, joka tiesi ettei ihminen selviydy kuolleiden maasta. Elävänä Tuonelaan meneminen vaati sen, että antoi osan itsestään sinne.
Kalmanväki oli kuoleman voima, joka tarttui. Se jäi hautaan, kuolemanpaikkaan, kuolleen vaatteisiin. Siksi pestiin kädet hautajaisten jälkeen, poltettiin vaatteet ja vältettiin kuolemanpaikkaa ensimmäisenä kesänä. Kalma ei ollut paha — se oli vain voima, joka etsi uuden isännän, jos vanha oli poissa.
Tuonela ei ollut helvetti. Se oli rajamaa, jossa elävät ja kuolleet olivat erossa, mutta lähellä. Hautausmaat olivat pyhiä paikkoja, joissa käytiin kesällä ja jouluna. Kuolleita muistettiin, koska unohdettu kuollinen saattoi tulla takaisin — ei kostamaan, vaan etsimään sitä, joka oli hänet jättänyt.
Pelin maailmassaMiten tämä ilmenee Sammuneissa Revontulissa
Kipinä kuolee kahdeksannessa jaksossa ja vajoaa Tuonelan porteille. Musta joki, Tuonen joutsen, Tuonen Emäntä ja Isäntä.
Tuonen Emäntä ja Isäntä eivät hyökkää: 'Tulitko liian aikaisin, vai tulitko hakemaan jotakuta?' Kipinä vastaa: 'En hakemaan. Tulin katsomaan, mitä suojelen.'
Tuonen Karhu seisoo puiden välissä, turkki kudottu pimeydestä. Se nuuhkaisee Kipinän ja päästää läpi. 'Olet karaistunut. Kuoleman pelko on väistynyt.'
Tuonen emäntä
Tuonen isäntä
Kalman väki
Tuonen joutsen
Sielutuli
Liittyvät artikkelit
Koe tämä pelissä —
Lataa Sammuneet Revontulet